Elvytys

Niilopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elvytys on valekuolleiden, hukkuneiden, paleltuneiden jne. saattelemista takaisin henkiin. Nyky-yhteiskuntaan on mielettömän ahneuden saattelemana otettu käyttöön ns. aivokuoleman käsite, jotta voitaisiin leikata elimet elävältä (hengittävältä, sydämen yhä sykkiessä) ihmiseltä pois. Myös abortti on yksi tällainen "laillinen" murha.

Kun valekuolleesta ei tavata varmoja kuoleman merkkejä, tulee ihmistä pitää vielä elossa olevana. Silloin voidaan aloittaa henkiin herättäminen. (Tämä ei ole sama asia kuin Jeesuksen ja apostolien ihmeen kautta suorittamat henkiin herättämiset, vaan lääketieteellinen toimenpide.)

Kuoleman tulleen nähdään seuraavista merkeistä: hengitys lakkaa, sydämen tykytykset seisahtuvat, silmäluomet ovat puoliksi auki, sekä kieli että sieraimet peittyneet limaisella kuohulla (hukkuneella), kalpeus ja kankeus jäsenissä enenevät entisestään. Kuitenkin vasta selvä kuolonkankeus - jota ei pidä sekoittaa paleltuneen kylmästä johtuneeseen kankeuteen - ja mätäneminen ovat yllämainittujen merkkien lisäksi varmoja kuoleman oireita.

Kuva 1

Tämän avun päätarkoituksena on hengityksen, ruumiin lämmön ja verenjuoksun kuntoon saaminen. Ensin riisutaan valekuollut kiireesti ja hänen suunsa ja nenänsä puhdistetaan limasta ja kaikista vieraista aineista. Valekuollut asetetaan vatsalleen, kuitenkin niin, että ilma pääsee vapaasti kasvoihin, kaulaan ja rintaan. Lämpimällä ilmalla tämä voidaan suorittaa ulkona, mutta muuten toimenpide pitää suorittaa sisätiloissa kuivalla vuoteella. Mikäli mahdollista, tässä vaiheessa voidaan puhaltaa palkeilla tupakansavua peräsuoleen, jos välineet ovat heti käsillä. Tämä perinteinen menetelmä on keksitty Englannissa, Lontoossa, jossa ihmisiä usein hukkui Thames-jokeen.

Palkeet tupakansavuperäruiskeiden antamista varten

Nyt on saatava kuntoon hengitys. Se tehdään seuraavalla tavalla. Kun suu ja henkitorvi ovat tyhjiksi puhdistetut ja vesi on juossut niistä ulos, käännetään valekuollut kyljelleen (katso kuvaa 1) ja hänen sieraimiansa kiihoitetaan nuuskalla tai hajusuolalla, ja samaan aikaan kutitetaan linnun sulalla kurkkua. Rintaa ja kasvoja hierotaan lämpimäksi ja valellaan vuorotellen kylmällä ja lämpimällä, vaan ei kuumalla vedellä.

Kuva 2

Jos hengitys ei näillä keinoin herää, tehdään viivyttelemättä seuraavasti. Valekuollut käännetään uudelleen kasvot alaspäin, rinta lepäämään myttyyn kääritylle nutulle tai muulle vaatteelle (katso kuvaa 2). Ruumis käännetään sitten varovaisesti kyljelleen ja taas sukkelasti uudelleen kasvoilleen. Tätä jatketaan lakkaamatta viisitoista kertaa minuutissa eli joka neljäs sekunti, vaihdellen välillä toiselle kyljelle. Joka kerta kun ruumista käännetään kasvoilleen, painetaan selkää terävästi ja nopeasti lapaluiden välistä ja alta. Tätä tehdessä pitää yhden hengen alinomaa tarkastella pään ja sen alla olevan käsivarren liikuntoja, ja valekuolleen käsiä ja jalkoja pyyhitään ja hänet peitetään kuivilla peitteillä.

Kuva 3

Jos mainitut toimenpiteet eivät viidessä minuutissa auta, tehdään seuraavalla tavalla. Valekuollut pannaan jalkoihin päin viettävälle tasaiselle pinnalle selällensä, tukeva tyyny tai lujasti yhteenkäärityt vaatteet lapaluiden alla (katso kuvaa 3). Kieli vedetään varovasti suusta näkyviin ja pidetään huulilla riippuvana, tai asetetaan siten olemaan venyvällä nauhalla kielen ympäriltä kiinni leuan alle tai hampaiden väliin. Jos saatavilla on hakaneula, kieli voidaan huoletta lävistää sillä kiinni poskeen tai leukaan. Pään takana seisova henkilö ottaa käsivarsista kiinni kyynärpäiden yläpuolelta, kohottaa niitä nopeasti ylös valekuolleen päätä kohti ja laskee ne taas kahdessa sekunnissa alas, vääntää niitä kyynärnivelistä ja painaa hiljaa rinnan sivuja vasten, jossa asennossa niitä pidetään pari sekuntia (katso kuvaa 4).

Kuva 4

Tätä käsittelyä jatketaan viisitoista kertaa minuutissa eli joka neljäs sekunti, kunnes valekuolleessa havaitaan hengityksen tarvetta, jolloin lakataan ja ruvetaan herättämään verenjuoksua ja ruumiinlämpöä.

Ruumista hierotaan lakkaamatta alhaalta ylöspäin kuivilla liinavaatteilla, lakanoilla tai villavaatteilla joko päälle pannun peitteen alla tai jo puetun kuivan ja keveän vaatetuksen päältä. Sydänalalle, kainaloihin ja jalkapohjien alle pannaan lämpimällä vedellä täytettyjä saviruukkuja, pulloja, tai lämmitettyjä tiiliskiviä, lämmintä villaa, tms. Tätä tehdessä sisätiloissa katsotaan, että sieltä löytyy terveellinen ilmanvaihto.

Kun valekuollut näin vihdoin on herätetty henkiin ja hän osaa jo niellä, annetaan hänelle teelusikoittaan lämmintä vettä joko sellaisenaan tai terästettynä paloviinalla tai viinillä, tai myös kahvia ja teetä. Sen jälkeen hänet pannaan kuivalle ja lämpimälle vuoteelle, eikä estetä makaamasta, johon hänellä tavallisesti on juuri taipumus.

Elämään heräämisen tuntomerkkejä havaitaan useasti vasta monen tunnin päästä. Mikäli kuolema ei ole varma, on valekuollutta yhä liikutettava suurimmalla varovaisuudella. Häntä ei saa kääntää selällensä ennen kuin kieli on asetettu aiemmin mainittuun tilaan, eikä millään tavalla nostaa ylös ja alas jalat ylöspäin, eikä myöskään laskea lämpimään veteen ilman lääkärin käskyä. Jos paljon ihmisiä tunkeutuu siihen huoneeseen, jossa valekuollutta henkiin herätetään, on heidät poistettava, ettei ilma heidän kauttansa huoneessa turmellu.

Hyvän vaikutuksen elvytettävään aina tekee, mikäli paikalla on myös mahdollisimman monta kristittyä rukoilemassa Jumalan apua elvytettävälle.

Erityishuomioita paleltuneiden elvyttämiseksi

Jos paleltuminen on yleinen, se käsittää koko ruumiin, ja seurauksena on aluksi valekuolema, sitten todellinen kuolema. Jos se on ainoastaan paikallinen, ilmaantuu tavallisesti ruumiin ulkopuolisiin osiin, kuten sormiin, varpaisiin, käsiin, jalkoihin, nenään ja korviin paleltumista eli kylmänvikoja. Yleisen paleltumisen tapauksessa muuttuu koko ruumis kylmäksi ja kalpeaksi. Ainoastaan nenässä, huulissa, sormissa ja varpaissa on sinertävää väriä, laskimoverta (aatelisten tapauksessa on tehtävä tarkka ero heidän herkän hipiänsä ja ylvään sinisen verensä takia).

Lumeen hautautuneet ovat tavallisesti vähemmän paleltuneita ja helpompia henkiin herättää kuin ne, jotka ovat maanneet suojattomampina tantereella, alttiina tuulelle ja pakkaselle. Löydettäessä paleltunut henkilö, ei ole koskaan, vaikka häntä olisikin jo useita päiviä kaivattu, laiminlyötävä pelastuskoetta, jos vaan ei ruumiissa näy sellaisia mätänemisen merkkejä, sillä siihen on esimerkkejä, että ihmiset ovat voineet maata kokonaisia vuorokausia kylmästä kangistuneina ja kuitenkin ovat sopivalla hoidolla henkiin heränneet.

Paleltunutta ei saa heti laittaa kovaan lämpöön, kuumaan veteen, lieden eteen jne. koska silloin lämmittäminen tapahtuu liian tulisesti ja valekuollut saatetaan varman kuoleman uhriksi. Lämmittämisen pitää päin vastoin tapahtua mitä hitaimmin ja asteittain. Usein on koko ruumis läpipaleltunut ja hauras, joten sitä on käsiteltävä varovasti murtumisen välttämiseksi. Paleltunut viedään kaikkein ensiksi viileään lämmittämättömään huoneeseen, vaatteet ratkotaan auki, ruumis peitetään kokonaan lumella, jota kättä paksulta pannaan yltympäri ruumista ja lisätään aina sen mukaan kuin se sulaa, taikka vieläkin parempi: häntä hierotaan taukoamatta märällä lumella, mutta tähän täytyy useamman henkilön ottaa osaa ja vuorotellen, sillä siinä ei yksi mies kauan kerralla kestä.

Jollei lunta ole, on ruumis pantava sammioon ja valeltava jäänsekaisella vedellä niin että ainoastaan suu ja nenä jätetään vapaiksi. Sitä tehdessä muodostuu ruumiin pinnalle jääkohma. Kun se on sulanut, ruvetaan ruumista hieromaan kylvyssä. Kun jäsenet ovat tulleet taipuviksi, otetaan hän pois kylvystä, asetetaan sänkyyn ja hierotaan paloviinalla, johon on sekoitettu puoliksi kylmää vettä, ja nyt vasta ruvetaan vähitellen lämmittämään huonetta.

Paleltuneelta ei saa koskaan suonta iskeä. Sen sijaan toimitetaan silloin tällöin tekohengitysliikkeitä kuten hukkneita herätettäessäkin. Myöskin koetetaan saada paleltunutta hajuaineilla (kuten ammoniakilla, eetterillä ja Hoffmannin tipoilla) tajuntaan. Jos paleltunut virkoaa henkiin, on häntä hierottava kuivalla villavaatteilla, joihin se on käärittävä sekä annettava sisään lämmintä teetä tai kahvia. Herättyä ovat kuitenkin muutamat osat useinkin kovia ja tunnottomia. Niitä hierotaan silloin vielä enemmän aikaa lumella tai märillä, kylmillä liinoilla, sittemmin kamferttiviinalla ja parannetaan muuten kuten kylmetysvikoja tavallisesti.

Lähteet

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1865. Ohjeita elämän herättämiseksi valekuolleista, vedestä ylösotetuista hengistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden-seuran kirjapainossa.

Wistrand, A. Tim.: Wistrand'in kotilääkäri. Käsikirja kotilääkinnässä. Opetus tuntemaan ja hoitamaan tavallisimpia ulko- ja sisätauteja, sekä lyhyt terveys- ja lääkeoppi. 1901. Tampere. Kustannus ja kirjapaino osakeyhtiö Sampo.