Kasvatus

Niilopedia
Ohjattu sivulta Lastenkasvatus
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kasvatus tarkoittaa lapsen ja nuoren kasvattamista osana laajempaa kasvattamista. Kasvatuksen tarkoitus on kehittää lapsesta kristitty ihminen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yleistä kasvatuksesta

Kasvatus lähtee aina tiukasta kurista. Tärkeitä asioita ovat mm.:

[muokkaa] Poikien kasvatus

Poiken vastuulla on aikuisena lähes kaikki työ, maanpuolustus, tieteellinen tutkimus, urheilu ja taide koko maailmassa. Näin ollen poikien kasvatuksen tulee suuntautua näihin asioihin.

[muokkaa] Tyttöjen kasvatus

[muokkaa] Lapsen valvonta

Ennen vanhaan Suomessa oli tapana jättää lapsi heitteille; lapset saivat pärjätä omillaan melkeinpä siitä asti, kun oppivat kävelemään. Tämä oli ns. vapaa kasvatus. USA:ssa lasten kasvatukseen on kiinnitetty huomiota ja siellä lapset pidetään tarkassa valvonnassa. Tämä on kaikin puolin suositeltavaa jo siveelliseltäkin näkökannalta. Perussäännöt ovat:

  • Alle 8-vuotiasta lasta ei saa jättää ollenkaan yksin. Ei edes pihalle, autoon tai leikkikentälle.
  • 9-10 -vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 1½ tunniksi.
  • 11-12 -vuotiaan saa jättää päiväsaikaan yksin korkeintaan 3 tunniksi.
  • 13-15 -vuotiaan saa jättää koko päiväksi yksin, mutta ei yöksi.
  • 16-17 -vuotiaan saa jättää yksin korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi.

Kuitenkaan edes 16-17 -vuotiasta ei saa jättää kotiin ilman jonkinlaista valvontaa. Tämän ikäisillä on tapana kutsua aina heti tilaisuuden tullen iso määrä kavereita kotiin ns. "bileisiin", joissa juodaan alkoholia, tupakoidaan, harrastetaan haureutta ja lopuksi rikotaan talon sisustus tai pahimmassa tapauksessa poltetaan koko koti.

[muokkaa] Kasvatuksen ongelmia

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Niilopediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut