Neuvostoliitto

Niilopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Neuvostoliiton lippu

Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto eli Neuvostoliitto oli valtio, joka syntyi Venäjästä vuoden 1917 vallankumouksen myötä (virallisesti SNTL perustettiin 1921). Maan kaikki talous ja politiikka oli kommunismin johdattamaa, ja maa sortui omaan mahdottomuuteensa vuonna 1991. Tänä aikana maassa kuoli väkivaltaisesti ainakin 40 miljoonaa ihmistä, osa Neuvostoliiton aloittamassa Toisessa maailmansodassa.

Aikanaan Neuvostoliitto oli pinta-alaltaan maailman suurin ja väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Uskontoja sekä kristinuskoa vainottiin Neuvostoliitossa. Neuvostoliittoa hallitsi maan historian aikana kahdeksan jumalhallitsijaa, Vladimir Lenin, Josif Stalin, Georgi Malenkov, Nikita Hruštšov, Leonid Brežnev, Juri Andropov, Konstantin Tšernenko ja Mihail Gorbatšov. Viimeisen uudistukset epäonnistuivat ja maan osavaltiot itsenäistyivät. Jäljelle jäi lopulta vain Venäjä joten käytännössä SNTL vain aiheutti Venäjän pinta-alan kutistumiseen ja miljoonien ihmisten kuolemiseen.

Neuvostoliitto ei ollut kristitty valtio.