Pissis
Niilopedia
Pissis, pissaliisa eli virtsakko on nuori siveellisesti turmeltunut tyttö, jolle on ominaista runsas tupakin eli mahorkan käyttö sekä alkohooli-juomien nauttiminen, kovaääninen ja rääkyvä esiintyminen samoin kuin julkisella paikalla virtsaaminen ja ulostaminen. Pissikset harjoittavat runsaasti seksualista siveettömyyttä, ja ovat he siksi soveltumattomia Oikean Kristityn Miehen täysivaltaisiksi aviokumppaneiksi.
Aivan toivottomana ei kuitenkaan pissistenkään tilannetta voida pitää. Jos pissis tulee synnintuntoon ja ottaa Herran Jeesuksen vastaan Vapahtajanaan, on hänellä, mikäli ei siveetön elämä vielä ole johtanut peruuttamattomiin seuraukseen veneristen tauti-tartuntain muodossa, yhä mahdollisuus päästä yhdeksi Oikean Kristityn Miehen konkubiineista. Tällöin pissis voi myös toteuttaa innostustaan paljastavaan pukeutumiseen ja seksualisiin tekoihin toisten naisten kanssa tavalla, joka lujittaa pyhää avioliittoa ja ilahduttaa hänen aviomiestään osana luonnollista avioelämää.
Pohjimmiltaan pissiksien käytös on veikisteleväisyyttä joka johtuu naiselle luodusta ominaisluonteesta.
(Monte Pissis on sammunut tulivuori La Riojan provinssissa Argentiinassa. Vuori on kolmanneksi korkein läntisellä pallonpuoliskolla ja sijaitsee noin 550 kilometriä pohjoiseen Aconcaguasta.)
Katso myös