Wicca

Niilopedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Wicca on eräs saatananpalvonnan muoto, johon kuuluu kiinteänä osana myös noituus.

Wiccalaisuuden kehitti Gerald B. Gardner 1900-luvun puolivälissä.

Sisällysluettelo

Wiccalaisuus on noituutta

Wiccalaisuus on noituutta. Vaikka jotkut wiccat yrittävät kiistää tämän, niin asian todistavat wiccalaisten omat web-sivustot Internetin puolella! Jopa Wikipedia myöntää asian suoraan. (Wiccalaisia on kehoitettu korjaamaan Wikipedian sivua, mikäli se on heidän mielestään väärin, mutta eipä korjauksia ole näkynyt, eli asia on jouduttu kuitenkin pitkin hampain ja niitä kiristellen myöntämään.)

Niin, wiccalaiset todellakin harjoittavat magiaa, ja tämän vuoksi wiccaa kutsutaan myös noituudeksi tai uusnoituudeksi.[1]
Muista myös, että että kaikki wiccat ovat noitia, mutta kaikki noidat eivät ole wiccoja[2]
Muita wiccasta usein käytettyjä nimityksiä ovat noituus, uusnoituus ja vanha uskonto. -- "Vanha Uskonto" -nimityksen taustalla ovat brittiläisen antropologi Margaret Murrayn teoriat neoliittiseltä ajalta periytyvästä "Suurta Äitijumalatarta" palvoneesta noitakultista[3]
Taikuus (magia, noituus) tarkoittaa ihmisen pyrkimystä vaikuttaa maailmaan hallitsemalla yliluonnollista[4]

Wicca-rituaaleja

Wiccalaiset tekevät ainakin neljä rituaalia vuodessa. Nämä tärkeimmät saatananpalvontariitit suoritetaan 1. helmikuuta (Imbolc), vapunpäivän (eli Astarten päivän) yönä (Beltane), 1. elokuuta (Lugnasadh), sekä pyhäinmiestenpäivän yönä (Samhain) eli Halloweenina.

Lisäksi palvontamenoja on talvipäivänseisauksen (21. joulukuuta, Yule), kevätpäiväntasauksen (21. maaliskuuta, Ostara), kesäpäivänseisauksen (21. kesäkuuta, Litha) ja syyspäiväntasauksen (21. syyskuuta, Mabon) tienoilla.

Rituaalit suoritetaan aina yöllä, aina alastomana, ja niihin liittyy usein rituaaliset orgiat Saatanan kunniaksi (Saatanaa wiccat nimittävät esim. jumalattareksi). Erityisesti nuoret tytöt ovat riiteissä välttämättömiä osallistujia.

Wicca-energia

Erään wiccalaisen väittämän mukaan "kyseessä on ihan normaalit fysiikan lakien mukaiset energiat"[5]. Eli wiccalaisten mukaan loitsuja eivät toteuta paholaiset, vaan "normaali fysiikan lakien mukainen energia".

Toistaiseksi tästä energiasta ei ole tarkempaa tietoa. Ko. wiccalainen ei ole vielä käynyt peruskoulua loppuun eikä ilmeisesti tunne lainkaan fysiikkaa. Väitteen mukaan kyseessä ei ainakaan ole lämpöenergia eikä lämpösäteily. Kysymyksiin, onko kyseessä gammasäteily, röntgensäteily, mikroaallot, näkyvä valo, ultravioletti valo, radioaallot tai sähkö, sekä, onko kyse säteilystä, hiukkasvuosta, liike-energiasta, potentiaalienergiasta, aaltoliikkeestä, vai mistä energiamuodosta, ei ole tullut mitään vastauksia.

Kristinuskon (eli faktojen) mukaan wiccalaisten noitateot toteuttavat paholaiset, joiden kutsumista rituaalit ja riitit ovat. Tässä on havainnollinen kaaviokuva kahdesta erilaisesta noituuden menetelmästä:

Telekinesia.jpg[6]

Wicca Raamatun mukaan

  1. Noituus tuomitaan: [7][8][9][10]
  2. Väärien jumalien/jumalattarien palvonta tuomitaan:[11][12]
  3. Luonnon korottaminen Jumalan yläpuolelle tuomitaan: [13]
  4. Saatana ja pahuus ovat todellisia: [14][15][16]

Leena Rauhalan kirjallinen kysymys hallitukselle sekä tutkintapyyntö, kesäkuu 2010

Kesäkuussa 2010 Kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhala kiinnitti huomiota kirjasarjaan, joka aikoi esittää wiccalaisuuden myönteisessä valossa. Hän teki asiasta kirjallisen kysymyksen sekä tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille.

Rauhalan mukaan kustantamo aikoo julkaista 15-osaisen kirjasarjan, joka kertoo wiccalaisuudesta ja se on hänen mielestään sisällöltään täysin sopimaton 9-14-vuotiaille lapsille ja nuorille.
Kirjassa noin 16-vuotiaat nuoret ovat jatkuvasti huumeiden vaikutuksen alaisina, alkoholilla ja tupakalla on vahva osuus näissä noitapiireissä, eräs kirjan henkilöistä on pukeutunut kuin "sadomasokistinen prostituoitu" ja nuoret hyppivät noitapiirin jälkeen yhdessä alasti uima-altaaseen, Rauhala selittää.
Päähenkilö, 16-vuotias tyttö, on kauhuissaan, eikä haluaisi riisuutua kaikkien nähden. Hän pelkää orgioita, mutta noitapoika, johon päähenkilö on ihastunut, houkuttelee hänet kaikkeen mukaan. Noitapiirissä tyttö näkee toisten aurat, on kauhuissaan ja voi pahoin.
Rauhalan mukaan wiccalaisuus esitetään kyseisessä painotuotteessa hyvin positiivisessa valossa ja luodaan kuva siitä, että lopulta kaikki toiminta on täysin hyväksyttävää ja normaalia.
Rauhalan mukaan kirjassa on lainvastaisia toimia, joita esitetään nuorille täysin normaaleina.
- On ristiriitaista, jos sallimme näin vahingollisen materiaalin julkaisun maassamme, jolla voi olla monia haitallisia seurauksia lapsille ja nuorille samalla, kun yritämme kaikin keinoin taistella lasten- ja nuorten mielenterveyden ja terveellisten elämäntapojen puolesta, hän sanoo.

[17]

Katso myös

Aiheesta muualla

Viitteet

Henkilökohtaiset työkalut