Suomen historia
Niilopedia
Sisällysluettelo |
Esihistoria
Suomen esihistoria alkaa vedenpaisumuksen (2765 eKr.) ja sitä seuranneen jääkauden jälkeen. Ennen 2000-lukua eKr. Suomen rannikoille alkoi saapua valkoihoinen ja arjalainen suomalaisten heimo, joka puhui kantasuomea. Suomalaisten heimosta oli sen vaelluksen aikana eriytynyt vähäisempiä heimoja kuten esimerkiksi syrjäänit, tšeremissit ja unkarilaiset. Vain suomalaisten, ja jossain määrin virolaisten, heimot säilyivät rotupuhtaina ilman minkäänlaista slaavilaista tai muuta rappeuttavaa vaikutusta.
Samoihin aikoihin naapurimaahamme Ruotsiin muutti indoeurooppalaisen rodun ylevimpiä aineksia, jotka viikinkiajan jälkeen, suomalaisia huomattavasti edistyneempiä kulttuurissaan ja sivistyksessään luonnollisesti hallitsivat myös Suomea satojen vuosien ajan.
400- .. 700-luvut
Suomen kuningaskunnan sekä Tavastian kuningaskunnan aikakausi.
Viikinkiaika
Kaikki merkittävät viikinkikuninkaat olivat suomalaisia.1
Keskiaika
1500- ja 1600-luvut
1700-luku
Af Hällströmin aatelissukua saapui Suomeen tiettävästi 1700-luvun alkupuolella, Isonvihan jälkeen. Kun ylväs ja tosiuskoinen ruotsalainen aateli risteytyi parhaan suomalaisen aineksen kanssa, alkoi tämän erään maamme merkittävimmän suvun voittokulku, kuuluuhan sukuun nykyisin mm. Niilo Paasivirta.
1800-luku
Suomen itsenäistyminen
Vapaussota (1917 - 1918)
Kommunisti-punakapinalliset aloittivat 27. tammikuuta 1917 kapinan Suomen laillista hallitusta vastaan. Vapaussotamme päättyi 16. toukokuuta 1918 kapinallisten antautumiseen ja näin Suomen itsenäisyys säilyi.
- Pääartikkeli: Vapaussota
Talvisota ja Jatkosota (1939-1945)
Kekkosen kausi
Niilon kausi (1956-)
- 1956: jo Kekkosen kauden alussa, vuonna 1956, Suomen kansa juhli ja riemuitsi suuresti, kun Suomen kaikkien aikojen kenties merkittävin henkilö, Niilo Paasivirta, syntyi.
Lopun ajat (2000-)
- 2010 jKr.: Suomen itsenäisyys lakkautetaan lopullisesti, kun läänit eli viimeisetkin itsehallinnon muistot lakkautetaan.
Lähteet

